Tästä alkaa oppimispäiväkirjani Virtuaaliset oppimisympäristöt -jaksolle! En ole juurikaan pitänyt oppimispäiväkirjoja, joten lähden liikkeelle avoimin mielin – pienellä “varauksella”. Blogi-ympäristö tuo haastetta kirjoittamiseen. Ajattelin julkistaa päiväkirjan vain opettajalle Leena Hiltuselle.

Odotukset ovat korkealla opintojakson suhteen :) . Olen työskennellyt lähes 10-vuotta verkko-opetuksen kehittämisen parissa tarkastellen asioita lähinnä teknisestä näkökulmasta. Verkkopedagogiikka on kulkenut siinä rinnalla, mutta en ole juurikaan oikeasti pohtinut pedagogista käytettävyyttä. Alkuvuosina toimin opettajien teknisenä tukihenkilönä ts. sisällöntuotannon tukihenkilönä ja kurssien rakentamisen tukihenkilönä. Jossain vaiheessa aloin suunnittelemaan opetushenkilöstölle järjestettäviä verkkopedagogisia koulutuksia (tekniset hoidin lähinnä itse). Omat koulutukseni ovat olleet sisältöpainotteisia. Tämän ja aikaisempien opintojaksojen myötä olen joutunut (tai päässyt ;) pohtimaan verkko-opetusta ja verkko-opiskelua laajasti, monipuolisesti.

Ensimmäisessä kotitehtävässä arvioitiin internetissä olevia verkko-opetusmateriaaleja. Arviointivälineenä käytettiin ARVOa. Olen varmasti kuullut ARVOsta, mutta käyttö oli uutta. Ohjelman käyttö oli helppoa, mutta arvioitavia kohteita oli paljon ts. hyvin laaja arviointi. Kaikki osa-alueet käydään läpi. Mietin sellaista, että onko kaikilla opettajilla tarvittavat tekniset taidot tai paremminkin tietämys siitä, mitä milloinkin kysyttiin (html-koodi, lähde-koodi, lay-outit, kuvien tai videoiden upotukset jne). Pedagoginen arviointi olisi voinut olla syvällisempi – oliko sitä edes? Ehkä ymmärsin ARVOn käyttötarkoituksen väärin tai valitsin vääriä toimintoja. Toisaalta, kuinka arvioida materiaalin pedagogista “arvoa”? Kenen kriteereillä arvioidaan? Näihin kysymyksiin saan varmasti vastauksia opintojakson edetessä mm. laatuosiossa.

Oppimistehtävä 1 piti sisällään löydettyjen verkkomateriaalien arviointia, pohdintaa ja vertailua. Internetistä löytyy valtavasti sekä ilmaista että maksullista materiaalia. Ilmaista materiaalia on yllättävän paljon! Muistan ajan jolloin opettajat eivät olleet halukkaita päästämään edes kolleegaa omalle verkkokurssille – ei haluttu näyttää mitä on tehnyt ja miten on tehty. Tekijänoikeusasiat olivat keskeisiä puheenaiheita. Tämä raja on ylitetty ainakin jossain määrin – halutaan jakaa omaa tietämystä, ilmaiseksi (?)!. Verkko-opetusmateriaalin laatu on varsin kirjavaa. Kuka tahansa voi julkaista enemmän tai vähemmän visuaalisesti laadukasta sisältöä. Vuosia sitten arvioidessani Virtuaaliammattikorkeakoulun uutta oppimateriaalipankkia totesin ohjeiden olevan riittämättömät, välillä ne puuttuivat kokonaan. Käytettäessä jonkun toisen tekemää materiaalia pitäisi olla saatavilla hyvät käyttöohjeet; tekniset ja pedagogiset. Näiden tekeminen on kuitenkin varsin työlästä ja haastavaa, siksi ne ehkä usein puuttuvatkin. Projekteissa tuotetuissa materiaaleissa on ehkä panostettu enemmän materiaalien laatuun (resurssit) kuin yksittäisen opettajan/henkilön tuottamissa materiaaleissa vrt. kotisivut vs. projektin/yhteisön sivut. Toivottavasti kukaan ei pahastu tästä väitteestä – tarkoitus ei ole kuitenkaan yleistää!

Olen edennyt oppimistehtävä 2:een, jossa valitsin harjoitustyön aiheeksi Sclipon. Sclipo on ilmainen oppimisalusta ja ilmeisesti myös opetusmateriaalin jakopaikka, tästä lisää myöhemmin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.